Thursday, 29 October 2009

Koulujen liikuntakasvatuksella momentum

Liikunta & Tiede-lehden pian ilmestyvässä numerossa 5/2009 Emeritus ihmettelee - palstalla kaukaa viisas Aarni Koskela esittää, että tärkein vaikuttavuuden tarve seuraavien vuosien aikana liikuntatieteissä on lasten ja nuorten painon nousun ja toimintakyvyn heikkenemisen hallintaan saaminen. Keskusteltaessa toimenpiteistä niiden pitäisi olla yhtä paljon esillä kuin ehdotusten ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi. Asia on huipputärkeä yleismaailmallisesti eikä sen merkityksestä myöskään suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuudelle vallitse eriäviä näkemyksiä. Kysymys ei ole enää siitä, miten tämän päivän lapset ja nuoret kykenevät kohtaamaan oman tulevaisuutensa. Tulevaisuus haastaa meidät kaikki jo nyt. Millaisin valmiuksin olemme valmiit ottamaan haasteen vastaan?

Opetushallitus on käynnistänyt kauaskantoisen työn perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon kehittämiseksi. Pääjohtaja Timo Lankinen totesi Perusopetus 2020 seminaarin avauksessa, että tärkeälle työlle on asetettu kiireellinen ja haastava aikataulu. Asian tärkeys painaa niin, että OPM:lle ja valtioneuvostolle on tarkoitus saada valmis esitys jo ensi vuoden toukokuussa.

Koulujen liikuntakasvatuksen kannalta tilaisuus on historiallinen. Liikuntatuntien lukumäärää on vihdoin mahdollisuus lisätä kahdesta kolmeen viikkotuntiin. Hyvän fyysisen kunnon merkitys ihmisen suorituskyvylle ja terveydelle on oivallettu. Vaikka menneinä vuosikymmeninä liikunnan merkitys ymmärrettiinkin suurin piirtein samalla tavalla kuin nykyään, oli koulutuspoliittisena valintana silloin saada enemmän tunteja lukuaineille. Lasten ja nuorten katsottiin liikkuvan omaehtoisesti muutenkin.

Koululaisten tämän hetken oppimistulokset vahvistavat valitun linjan vaikutukset sekä hyvässä että pahassa. Lukuaineissa Suomen nuoret edustavat kansainvälisesti huipputasoa, mutta fyysisen kunnon kehitys on taantunut, kehonpaino noussut ja toimintakyky heikentynyt. Siinä missä tuntimäärien ja opetuksen sisällöllinen kehitys on johtanut suotuisaan kehitykseen lukuaineissa, on liikuntatuntien vähäisyys tai tuntien sisältö vain osaselitys esimerkiksi lasten lihomiselle. Todellisen syyn löytämiseksi on selvitettävä myös miten lasten ja nuorten omaehtoinen liikkuminen on kehittynyt ja miten heidän ruokailutottumuksensa ovat muuttuneet. Teknistyneen yhteiskunnan pyörityksessä koulun ulkopuoliset tekijät ovat suurempi syy epäsuotuisalle kehitykselle kuin tuntimäärä tai opetuksen sisältö. Samoin kuin suomalaisella aikuisväestöllä on myös lapsilla ja nuorilla fyysistä kuntoa kohottava omaehtoinen kunto- ja arkiliikkuminen jäänyt taka-alalle. Tätä puutetta ei ole kompensoinut edes se, että organisoituun urheilu- ja liikuntatoimintaan osallistuminen on samaan aikaan lisääntynyt.

Koululiikunnan lisääminen yhdellä tunnilla ei yksin riitä, mikäli koululaisten omaehtoinen liikkuminen ei samanaikaisesti lisäänny. Koululiikunnalle tulisikin kehittää sellainen rinnakkainen rakenne, jossa liikunnanopettajien antamaan liikuntakasvatukseen yhdistyy koulupäivään läheisesti liittyvä ja omaehtoisuuteen perustuva liikkumisohjelma. Siihen kuuluu sekä koulujen itsensä organisoima kerhotoiminta, jossa oma osansa on liikunnalla ja taideaineilla, että liikunta- ja urheilujärjestöjen tarjoamat mahdollisuudet harrastaa mieluisaa urheilulajia. Organisoidun toiminnan ohella on varmistettava, että lapsilla on arjessaan myös tilaa ja aikaa omille ideoille sekä mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen kavereiden kanssa.

Saturday, 17 October 2009

Huippu-urheilijalle ei sallita yksityisyyden suojaa

Lontoon vuoden 2012 Olympialaisiin osallistuvat urheilijat ovat menettämässä yksityisyytensä suojan kisojen aikana, mikäli on uskominen Britannian urheiluministeri Gerry Sutcliffea. STT:n välittämän uutisen mukaan urheilijat joutuvat allekirjoittamaan sitoumuksen, jolla he antavat kisoissa antidopingvalvontaa toteuttaville virkailijoille luvan tarkastaa asuinhuoneensa milloin tahansa kisoissa olon aikana. Tarkastus edellyttää, että urheilijaa epäillään dopingista. Tämä tarkoittaa käytännössä kuitenkin sitä, että kaikki urheilijat ovat dopingin suhteen jatkuvasti epäilyksenalaisia. Sen seurauksena kuka tahansa urheilija voidaan ratsata milloin ja missä tahansa olivat he sitten hereillä tai nukkumassa. Ei kuitenkaan itse urheilusuorituksen aikana!

Urheilijat ovat jatkuvasti epäilyksenalaisia koska he ovat menettäneet luottamuksensa aikaisempien doping-rikkeidensä takia. Urheilijavalasta riippumatta, on kaikissa edellisissä olympiakisoissa joku urheilija aina syyllistynyt jonkinasteiseen epärehellisyyteen. Jo ennen kisoja yksityisyys on menetetty, sillä urheilijoiden menemisiä ja tulemisia seurataan herkeämättä yötä päivää paitsi lehdistön myös Doping-valvonnan toimesta. Mitä kuuluisampi urheilija on, sitä kovempi on myös valvonta. Urheilijalla ei käytännössä ole mahdollisuutta yksityisyyteen missään urheilu-uransa vaiheessa. Urheilija on julkisuuden henkilö uran alusta loppuun ja vielä senkin jälkeen.

Britannian urheiluministeri Sutcliffe kertoi Guardian-lehdelle esittäneensä tällaista käytäntöä maan uudelle antidopingjärjestölle, Lontoon kisojen järjestäjille sekä Kansainväliselle olympiakomitealle. Vaikka ministeri vakuuttaakin, että urheilijoita ei haluta kriminalisoida, kuulostavat tällaiset puheet juuri siltä. On kohtuutonta, että urheilijoita vaaditaan allekirjoittamaan suostumus täydelliseen yksityisyyden menettämiseen ehtona kisoihin osallistumiselle.

Ministeri Sutcliffe perustelee kovien toimenpiteiden käyttöönottoa sillä, että niissä maissa, joissa suorituskykyä parantavien aineiden käyttö urheilussa on laissa rangaistava teko, poliisi pystyy tutkimaan urheilijan asumuksen, jos häntä on syytä epäillä dopingin käytöstä. Mikäli urheiluministerin kaavailut toteutuvat, olisi se ensimmäinen kerta, kun antidoping-viranomaisilla olisi olympialaisissa oikeus tutkia urheilijan asumus milloin tahansa ja ennalta ilmoittamatta. Mielenkiintoista on se, että urheiluministeri haluaisi ottaa käyttöön kovimman luokan menettelyn mallintamalla kovimman luokan lainsäädäntöä jossakin maassa. Mihin tällainen mallinnusmenettely johtaisikaan jos aina valittaisiin sanktioiden pohjaksi jossakin maassa vallitseva kovin lainsäädäntö?

Sitoumus koskisi kaikkia olympiakisoihin osallistuvia urheilijoita riippumatta siitä, asuvatko he olympiakisojen urheilijakylässä tai jossakin muualla. Esitys vaatii KOK:n ja Lontoon kisajärjestäjien hyväksynnän. Suomen urheiluviranomaisten olisi syytä olla nyt valppaana, etteivät Suomen urheilijat joutuisi mielivallan uhreiksi. Britannian olympiayhdistyksen urheilijakomissio vakuuttaa kuitenkin, että näin jyrkät toimet koskisivat vain muutamia lajeja, sillä heidän mielestään kaikkia urheilijoita voi olla liki mahdoton saada allekirjoittamaan sitoumus. Myös tässä kohtaa tarvittaisiin erityistä valppautta, etteivät yhdenvertaiset kilpailuolosuhteet vaarantuisi.

Tuesday, 14 July 2009

ICSSPE and ACHPER in Brisbane

Last week I had an excellent opportunity to visit Brisbane of Australia where I participated the major meetings of ICSSPE for this summer. Along with ICSSPE we also participated the major Conference of PE Teachers in Australia. The ACHPER meeting attracted hundreds of PE teachers mostly from Australia but also around the world. Even 4 persons from Finland.


I found Brisbane an attractive City. Old and new together as you can see from the picture above. Albert Street Church was beautiful and the big buildings behind less beautiful. One may argue about City architecture. However, all systems seemed to function well. It was nice to stay there even though it was "winter" in the southern hemisphere. It reminded me about "Summer in Finland". Around +20 C during the daytime and around +10 C during the night time. So I enjoyed my stay there, indeed. I even found an attractive Swimming Pool from the Queenspark. I visited that place three times while it was a must to have some exercise along with the Conferences. It required some attention to learn to swim on my left.



The main thing to stay in Brisbane was certainly the ICSSPE meetings. I'll report about those meetings in more detail a little later. Now I'd like to raise a question to your consideration. The question is whether or not Public Health should be an issue in School Physical Education. This is not self evident at all. There seem to be a tendency among leading PE professors that the Public Health is NOT an issue in PE. This was confirmed this summer in both ACHPER meetings in Brisbane as well as in the ECSS meeting in Oslo earlier this summer. What is your opinion to the statement as follows in the picture below? I hope you can read it.


Wednesday, 17 June 2009

Valtion rautateillä on vakava laatuongelma

Valtionyhtiö VR ei ole päästänyt asiakkaitaan helpolla viime vuosina. Uskollisuutta on koeteltu milloin VR:n itsensä milloin sen henkilöstön puolelta. Välillä on vikaa junissa, jotka eivät toimi pakkasella. Välillä on vikaa radassa, jotka katkeilevat vanhuuttaan. Tämän viikon maanantaina kalusto seisoi toimettomana kun koko henkilökunta kiukutteli. Matkustajat ovat enemmän kuin ihmeissään.

Juhannuksen alla on valtion rautatiet jälleen kerran massiivisissa ongelmissa. Tuhannet ihmiset tuskailevat kun junat eivät kulje ja kotiin tai töihin ei pääse. Pääradalla tapahtui onnettomuus, joka katkaisi koko maan rautatieliikenteen. Siirsin omaa matkantekoani viikon alkajaisiksi vuorokaudella päästäkseni töihin ja nyt toisella vuorokaudella päästäkseni kotiin Juhannuksen viettoon. Juhannus on tulossa ja huomenna on moninkertainen määrä matkustajia liikenteessä. Mielenkiinnolla odotan miten matkanteko sujuu.

Eihän se tietenkään ole liikenneministeri Vehviläisen tai kenenkään muunkaan syy jos juna putoaa kiskoilta ja koko Suomen junaliikenne on sekaisin. Olisiko kuitenkin syytä varmistaa, että Suomen kokoisessa maassa olisi rinnakkainen päärata, jota pitkin voitaisiin saada korvaava reitti toimimaan eri puolille Suomea. Ei todellakaan saisi käydä niin kuin nyt on käynyt. Kun Helsingin ja Tampereen välinen rataosuus kaatuu, niin koko Suomi kaatuu sen myötä. Vaihtoehto tarvitaan myös junaliikenteeseen.

Helsingin ja Lahden välille on saatu erinomainen ratayhteys niin, että Itä-Suomeen suuntautuva matkanteko onnistuu vaikka päärata onkin kaatunut. Lahdesta pitäisi ehdottomasti saada junayhteys Jämsän ja Jyväskylän kautta Ouluun, että olisi koko maa aiempaa paremman junayhteyden piirissä. Lentoliikenteen on toinen valtionyhtiömme Finnair jo ehtiny lähes tappaa Jyväskylän ja Helsingin väliltä superkalliiden matkalippujen takia. Kunhan VR:n ratatyöt joskus valmistuvat korottaa myös VR matakalippujen hinnan niin korkeaksi ettei junamatkailu enää houkuta. Silloin on hyvä syy siirtyä kumipyörille maksoi bensa mitä hyvänsä!

Friday, 29 May 2009

Terveysteon tunnustaminen vastatuulessa

Terveyden edistämisen keskus Tekry myönsi aiemmin tänä vuonna vuoden 2008 terveysteko- tunnustuspalkinnon Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton kampanjalle "Kännissä olet ääliö". Palkittu kampanja pyrki humalajuomisen vähentämiseen osallistuakseen sen myötä kansalaisten terveyttä edistävään toimintaan. Palkinnon jakamisesta on noussut sosiaali- ja terveysjärjestöjen keskuudessa melkoinen kohu. Muutamien järjestöjen mielestä kyseinen kampanja ei ollut oikea kohde terveysteko-tunnustukselle. Päätös on niiden mielestä vahingoittanut pyrkimystä edistää kansanterveyspohjaista päihdepolitiikkaa Suomessa. Teollisuus on pikemminkin käyttänyt kampanjaa keinona myynnin edistämiseen kuin terveelliseen elämäntapaan kannustamiseen.

Mielipiteitä voidaan esittää oliko palkinto oikein suunnattu ja tuotiinko sillä oikeita asioita esille. En ainakaan itse kokenut, että palkitussa kampanjassa olisi ollut mitään erityisen kyseenalaista tai väärää. Yleinen näkemyskin on, että alkoholin riskit liittyvät erityisesti sen liikakäyttöön. Terveysalan tutkijat ovat jopa todistelleet, että kohtuullinen alkoholinkäyttö on terveydelle hyväksi. Kampanja on kuitenkin saanut laajaa näkyvyyttä sekä mediassa että nyt nousseen kohun myötä myös järjestöjen keskuudessa. Panimoala on saanut äänensä kuuluviin.

Kaikki eivät kuitenkaan jaa raittiusjärjestöjen käsitystä siitä, että ainoa oikea tapa suhtautua alkoholiin olisi täydellinen absolutismi. Paluu kieltolain aikaan sen enempää alkoholin kuin tupakankaan osalta ei ole mahdollista vaikka niiden käytön vaikutus yksilön ja koko kansakunnan terveyteen olisi kuinka vahingollista. Kansalaisilla on subjektiivinen oikeus epäterveelliseen käyttäytymiseen. Yhteiskunnalla sen sijaan on objektiivinen velvollisuus syntyvien vaurioiden korjaamiseen.

Wednesday, 20 May 2009

Istuminen voi olla hengenvaarallista

Täyttä fyysistä aktiivisuutta ja rentoutumista sisältäneen Lapin loman jälkeen minulla oli patoutunutta työnteon tarvetta. Lyhytkin poissaolo työpaikalta kerrytti tehtävälistaa uskomattoman nopeasti. Olenkin pääsiäisen jälkeisinä viikkoina huomannut istuneeni runsaasti tietokoneen äärellä, lukien artikkeleita ja mietintöjä ja vaikka mitä. Istunut paljon on todellakin oikea ilmaisu.

Liikuntaa työn ohella tuleekin toimistotyössä todella vähän ja erityisesti silloin jos ei aktiivisesti itse pidä huolta siitä, että rajoittaisi istumisensa määrää. Näihin ajatelmiin osui kuin moukarilla päähän Medicine & Science in Sports & Exercise lehdessä julkaistu artikkeli istumisajan ja kuolleisuuden välisestä yhteydestä. Kanadalainen tutkijaryhmä totesi päätuloksenaan yli 17.000 kanadalaisella tehdyssä 12 vuoden seurannassa, että päivittäin istumiseen käytetty aika on suoraan verrannollinen kuolleisuuteen. Tutkimuksen uutinen oli se, että vapaa-ajalla harjoitettu runsaskaan liikkuminen ei vähentänyt kuolleisuutta tutkitussa joukossa. Ei siinäkään tapauksessa, että terveysliikunnalle annettujen suositusten alaraja ylittyi huomattavasti. Tutkijat päättelivät, että kansalaisten terveyttä voidaan parhaiten edistää ehkäisemällä liikkumatonta elämäntapaa, jonka tyypillisin ilmenemismuoto on istuminen. Runsaskaan kunto- tai terveysliikunta ei yksin riitä.

Vaikka tämä tutkimus ei täysin aukottomasti voikaan osoittaa istumisen olevan kaikissa tapauksissa kuolemaan johtavaa, on sen pohjalta nähtävissä selvä annos-vaste riippuvuus. Mitä enemmän istut päivittäin sitä suuremmassa vaarassa terveytesi on ja kuolemankin riski kasvaa. Ihmisen elimistö kestää kaikkea epäterveellistä yllättävän paljon. Sen vuoksi istuminen, joka kaiken lisäksi on ihan mukavaa, ei tunnu vaaralliselta eikä sitä mielletä terveydelle haitalliseksi. Pikemminkin päinvastoin. Kovan työpäivän jälkeen on rentouttavaa istahtaa hetkeksi.

Omalta osaltani kyseinen artikkeli toimi hyvänä herättelijänä. Yhdellä istumalla tehdyn työn määrää on minunkin syytä rajoittaa. Itselleni luontevin tapa katkaista istuminen ovat olleet jo yli viiden vuoden ajan keskipäivän vierailut Helsingin uimastadionilla. Vajaassa tunnissa ehtii vetäisemään 2-3 km kelpo harjoituksen ja samalla tulee tyydytetyksi D-vitamiinitarvekin. Vaikka istuminen jatkuu tämän jälkeen pitkälle iltaan, on päivän hyvä työ tullut tehdyksi ja työtehtävätkin sujuvat tehokkaammin. Talvella kun Stadika on kiinni, pitää keksiä jotakin muuta.

Jos kiinnostuit artikkelista, niin alkuperäinen lähde on tässä.

Peter T. Katzmarzyk, Tomothy S. Church, Cora L. Craig, Claude Bouchard (2009) Sitting Time and Mortality from All Causes, Cardiovascular Disease, and Cancer. Med. Sci. Sports Exerc. Vol. 41, No 5, pp. 998 – 1005, 2009.

Sunday, 12 April 2009

TYKY-toimintaa Jeriksellä 2.-10.4.2009

Kuntotestauksen koukerot ja kommervenkit pyörivät yhä päässäni kun suuntasimme automme keulan kohti pohjoista yhdessä Tarja vaimoni kanssa. Edessä oli runsas viikko Jerisjärven tunturimaisemissa ja odotettu hiihtoloma oli alkamassa. Runsaan viikon konseptina oli sekä ottaa taukoa työstä että nautiskella kauniista luonnosta raikkaassa ulkoilmassa. Nautiskelu ja rentoutuminen olivat matkan avainsanoja ja siinä sivussa fyysisen kunnon kohottaminen. Nautiskelu oli unohtumassa heti alkumetreillä kun kilometrit alkoivat kertyä. Pilvettömältä taivaalta helottava aurinko ja kuvassa virnistelevä puolisoni hillitsivät kilometrien nielemistä siinä määrin, että matkan tavoitteet toteutuivat myös nautiskelun osalta. Kahdeksan päivän saldoksi meille kertyi kohtuullisesti yhteensä lähes 500 km hiihtoa, leppoisa mieli ja ruskettuneet kasvot.





Matkaan mahtui myös aurinkoinen laskettelupäivä Levin mainioilla rinteillä. Se oli sopivaa palauttelua latuhiihdosta. Tai ainakin sen piti olla. Lihaksisto kertoi seuraavana päivänä jotakin muuta tarinaa. Kilometrejä kertyi enemmän kuin maastovaelluksilla yhteensä, mutta niitähän ei tässä lajissa lasketa. Ainoastaan nousut. Ja laskut. Lukumäärät menivät meiltä kuitenkin sekaisin, mutta tunturi tuli kierretyksi päivän aikana ainakin kolmeen kertaan ja jokainen slouppi kokeiltiin vähintään yhden kerran. Erityisesti mieleen jäi G2, joka ei ollut pituudella pilattu, mutta sitäkin jyrkempi. Alastullessa hyödynsin koko pätkän laajoilla rauhallisilla kaarroksilla eli aikaa meni jonkin verran enemmän kuin Palanderilla tai Kanervan Jarilla konsanaan.




Latureiteistä jäi erityisesti mieleen Raattamasta Vuontisjärven ja Montellin majan kautta Nammalankuruun ja Pallakselle kulkeva reitti. Henkeä salpaavia maisemia riitti mielin määrin aina Jerikselle saakka. Vaikka 43 km matkaan menikin koko päivä ja jalat olivat illalla väsymyksestä turtana, oli mieli virkeä ja ajatus kirkas. Uudestaan sama heti kun se vaan on mahdollista. Tällä matkalla uutta mahdollisuutta ei valitettavasti enää tullut, mutta seuraavalla kerralla sitten. Reittivaihtoehdoista ei muutenkaan ollut puutetta kuten kuvasta näkyy. Jeriksen ympäristö Pallas - Ylläs kansallispuistossa on maastohiihtäjälle suoranainen unelma.





Lomaviikko oli kovin nopeasti ohi. Tuntui siltä, että vähän liian nopeasti. On kuitenkin parempi palata taas työn touhuun. Vilkaisu saapuneisiin sähköposteihin vahvisti, että työtä on tehtävänä. Kunto on nyt kuitenkin kohdallaan ja suorituskyky huipussaan. Haikein mielin suljimme poroaitauksen portin kiini. Yhdellä ännälä kuten kuvasta näkyy. Henkisesti veräjä jäi auki. Tänne palataan uudestaan!


Thursday, 9 April 2009

Kuntotestauspäivillä perehdyttiin kuntotestaamisen tieteellisiin perusteisiin

Huhtikuu alkoi asiapitoisesti Oulun Diakonissalaitoksen uudenkarheissa koulutustiloissa. Upeat puitteet olivat näyttämönä järjestyksessään 21. kuntotestauspäiville. Timo Takala ja Kaisu Kaikkonen esikuntineen olivat erinomainen isäntä kuntotestauksen edistäjille. Monien hyvien esitelmien joukosta mieleeni jäi erityisesti Raija Korpelaisen tieteen perusasioihin keskittynyt luento. Sen pohjalta osallistujat vakuuttuivat, että on ensiarvoisen tärkeää, että testi tehdään paitsi huolellisesti ja rehellisesti myös tarkkoja menetelmiä käyttäen. Menetelmät pitää lisäksi olla ennalta asianmukaisesti validoituja ja niiden toistettavuuden pitää olla kunnossa. Ilman, että nämä perusasiat on varmistettu, ei testiä kannata tehdä. Raijan luennosta ja muista päivien aikana pohditusta voitte lukea LTS:n kotisivuilla osoitteessa www.lts.fi

Wednesday, 1 April 2009

Työntäyteistä aikaa ennen pääsiäistä

Viime jutusta on vierähtänyt aikaa. Periaatteena juttu per viikko osoittautui tällä kertaa pitämättömäksi. Kiirettä on pitänyt niin etten ole ehtinyt hoitamaan edes näitä mieluisia siviiliharrastuksiakaan.
Kölniin suuntautuneen erittäin onnistuneen tutkimusmatkan jälkeen tuli melkein heti perään matka Tartoon. Tutkailimme Toivo Jurimäen kanssa alkuvuoden aikana eestiläisiltä uimareilta mitattua dataa. Jyväskylän yliopistossa aikanaan kehittämäni snorkkelilaitteisto teki tehtävänsä ja saimme mittaustulokset yhteensä 37 uimarilta. Kun jokaiselta saatiin kultakin kolme erillistä mittausta oli yksittäisiä aineistoja kasassa yhteensä 111 kpl. Onnistunut aineistonkeruu sai meidät kaikki hyvälle mielelle. Toivon johdolla aineisto työllistää viisihenkisen Tarton tutkijaryhmän kokonaan ja itsellenikin lankeaa sievoinen tukku tehtäviä. Espanjalainen kolleegani Ferran Rodriguez lupasi hoitaa breath-by-breath aineiston käyräsovitukset, mikä helpottaa koko ryhmän työtaakkaa olennaisesti. Seuraavan puolivuotiskauden aikana ryhmämme käyttääkin satoja työtunteja erilaisissa analyyseissä.

Tutkimusten ja LTS:n perustyön ohella on ollut mahdollista nauttia myös talvesta. Yhdessä Tarja vaimon kanssa olemme kiitäneet suksilla pitkin Päijänteen lumista järvenselkää. Auringon paistaessa on nautinto ollut suorastaan taivaallinen. Addiktoituminen on herkässä ja toistoja tulee paljon. Kuvan poseeraus antaa aavistuksen nautinnon määrästä.


Tuesday, 10 March 2009

Experiments in Cologne March 4-6


Last week we opened together with the Sporthochschule Köln (DSHS), University of Barcelona and the Finnish Societyof Sport Sciences complemented by Cosmed Inc our newest experiments on Evaluation of Swimming Snorkel Systems. This is a continuation to our previous study where we utilized gas exchange simulation (GESS) of the DSHS to validate swimming snorkel for spirometric measurements. Our intension was now to explore the validity of special equipment manufactured by Cosmed Inc (see figure 1.) and its comparability with a reference system without snorkel.


In the second figure you can see our group. My (in the middle) original partners to the study were Uwe Hoffman (second left), the professor of physiology from the DSHS and professor Ferran A. Rodriguez (first left) who is the professor of Sports Medicine from the INEFC of the University of Barcelona. Dr Tobias Draeger (first right) gave his service to the project as the operator of the GESS, Sergio Graziani (second right) from Cosmed Inc was our technical advisor concerning the snorkel and the Cosmed K4b2 technology. In two exhausting days we were feeding the GESS apparatus with thousands of liters of precision gases and could verify the systematic errors between the snorkel measurements as compared to reference. We could also verify differences between dry gases and moisture gas. These series of experiments will help us to continue further studies in subjects in aquatic environment.


During those days I was fortunate to meet with my good friend professor Walter Tokarski who is the Rector of the DSHS and the President of the European network of Sport Sciences, Education and Employment (ENSSEE). While the Finnish Society is a member of ENSSEE we share the same interest on the organization. During the four years of professor Tokarski's presidency in ENSSEE the organization has taken successful steps forward and the economy of the organization is healthy with increasing number of membership. Professor Tokarski informed me about the becoming Forum in Ragusa Italy next September. The General Assembly will be the checking point of the whole organization and its ongoing projects. ENSSEE will be awarded by the European Commission due to its most successful AEHESIS project which ended last year. Karen Petry and Walter Tokarski were behind this success story as well.

Later in the evening we had the honor to dine with professor emeritus Kurt Wilke. He is the man behind the world famous textbook “Coaching the Young Swimmer” which has been thoroughly followed by the swimming coaches world-wide since 1980's and the book is still valid for reading. Kurt Wilke’s influence on Swimming Science has been invaluable.

Tuesday, 3 March 2009

ICSSPE Editorial Board, Miami Florida, 23-24.2.2009

Miami kylpi aurinkoisessa talvisäässä ICSSPE:n julkaisutoimikunnan (EB) aloittaessa kokoustaan helmikuun viimeisen viikon alkajaisiksi. Paikallinen talvisää oli jotakin muuta kuin Suomessa. Vieno tuulenvire kieputti palmunlatvoja lämpömittarin osoittaessa +25 C-astetta eli suomalaisittain varsin korkeita kesälämpötiloja. Muodollisuudet lentokentillä jaksavat ihmetyttää. Runsaan 600 hengen koneellinen matkustajia jonotti eri jonoissa yli puolitoista tuntia ennen kuin pääsi edes lentokentältä ulos. USA:n rajaviranomaiset ovat kuuluisia perusteellisuudestaan. Turvallisuuden eteen tehdään USA:n rajoilla kaikki mahdollinen, mutta olisi voinut olettaa, että talouden taantuma olisi vähentänyt ruuhkaisuutta edes vähän lentokentillä, mutta tällaisesta ei ollut näkyvissä mitään merkkejä. Myös autojen määrä Floridan valtaväylillä oli kuin lamaa ei olisi olemassakaan. vastapainoksi puhetta talouden taantumasta riitti TV-kanavilla katkeamattomana ketjuna.

Kokous oli omalta osaltani ensimmäinen EB:n puheenjohtajana. Mukana oli myös edeltäjäni professori Darlene Kluka Barry Universitystä, joka toimi kokouksemme emäntänä lupsakkaaseen tyyliinsä. Meille oli järjestetty muhkeat puitteet yliopiston kokoustiloissa. Kuvassa Darlene selittää miten Miamin väestö koostuu huonoja ilmoja pakoon tulleista kaikenmaalaisista ihmisistä kuten esimerkiksi New Yorkin lumikeleihin kyllästyneistä työkavereista.


Kokous oli kaikin puolin onnistunut. Ainut jonkin verran negatiivinen seikka oli, että hotellimme uima-allas oli kovin lyhyt. Päivittäinen uintitreeni teetti kovin monta käännöstä, mutta siitäkään kannata kovin paljon valitella kun aurinkokin paistoi kirkkaalta taivaalta.



Friday, 20 February 2009

Suomen yliopistoissa kiehuu - LTS etenee rauhallisemmin

Yliopistojen päivärutiineihin on tullut häiriö kun sen opiskelijat ja osa henkilökuntaa ovat nousseet vastustamaan yliopistolain uudistusta. Siinä missä ministeri Virkkunen kehuu lakiuudistusta toiseksi parhaimmaksi teoksi yliopistolaitoksen syntymisen jälkeen, on osa yliopistoväestä peloissaan sen tulevaisuuden puolesta. Totaalista romahdusta ei varmaankaan ole odotettavissa, mutta sellaista tunnutaan joissakin piireissä odotettavan kun kuuntelee mediaa.

Tavallinen ihminen kysyykin aiheellisesti, että mistä tässä oikein on kysymys? Itselleni tulee mieleen, että tieto on kulkenut omia salaisia polkujaan eikä laajassa mitassa ole ymmärretty, että yliopistot ovat saaneet sen mitä ovat vuosien ja vuosikymmenten aikana toivoneet. Yliopistojen autonomia lisääntyy ja yliopistot voivat tästä eteenpäin säätää oman hallintokoneistonsa ja henkilöstörakenteensa juuri sellaiseksi kuin ovat halunneetkin.

Rahoituksen osalta itsenäisyyttä ei ole kuitenkaan saavutettu kun valtion tuki yliopistoille säilyy. Ehkä tässä kohtaa onkin suurin pelon aihe. Lopettaako valtio yliopistojen tukemisen sitä mukaa kun yksityinen rahoitus lisääntyy? Ottaako liike-elämä ylivallan yliopistojen hallinnosta samassa suhteessa, kuin niiden rahoitusosuus kasvaa? Pitää kuitenkin muistaa, että valtio jatkaa niiden perustoiminnan rahoittamista entiseen malliin ja ennen kuin johtopäätöksiä voidaan vetää, on parempi ensin todeta miten yliopistot alkavat saavutettua autonomiaansa käyttää. Uskon vakaasti, että yliopistoissa on viisautta tämänkin ongelman ratkaisemiseksi. Elämä valtion tilivirastona on kuitenkin päättymässä. Syntynyt meteli on kaikesta huolimatta syytä ottaa tosissaan.

LTS:n hallitus kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa. Asialista oli pitkä ja uusi puheenjohtaja professori Antti Uutela teki tunnontarkkaa työtä yli kolmetuntiseksi venyneessä istunnossamme. Tärkeällä sijalla olivat erilaisten työryhmien, valiokuntien ja neuvottelukuntien nimeämiset, jotka on ajoitettu vuosittain ensimmäiseen kokoukseen. Nimetyksi tuli yhteensä 11 erilaista ryhmää puheenjohtajineen. Työhön osallistuvien asiantuntijoiden lukumäärä mitataan sadoissa kun mukana oli jopa 40 nimen neuvottelukuntia. Hallitus täydensi omaa neuvottelukuntaansa kahdella nimellä: emeritusprofessori Pauli Vuolle, joka päätti puheenjohtajakautensa viime vuoteen ja uutena nimenä tutkimusjohtaja dosentti Raija Laukkanen Polar Electrosta.

Tärkeänä asiana hallituksessa oli esillä Seuran sääntömuutosesitykset kevätkokoukselle. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä jäsenten ja varajäsenten kausien pituus halutaan yhdenmukaistaa hallituksen toiminnan sujuvuuden varmistamiseksi. Kyseisten luottamushenkilöiden toimikauden pituudeksi halutaan kaksi vuotta ja peräkkäisten toimikausien lukumäärä halutaan rajata kahteen peräkkäiseen. Näiden kaikkien uudelleen valinta on mahdollista yhden välikauden jälkeen. Hallitus haluaa näillä muutoksilla saada riittävää uudistumista ja dynaamisuutta hallituksen työskentelyyn. Sääntömuutoksia valmistellaan yhteistyössä seuran asiantuntijoiden kanssa ja esitellään jäsenille Seuran Internet-sivujen välityksellä hyvissä ajoin ennen kevätkokousta.

Monday, 9 February 2009

ICSSPE:n President’s Committee kokoontui Magglingenissa Sveitsissä

ICSSPE:n johtoryhmä aloitti nelivuotiskautensa uuden puheenjohtajansa Margaret Talbotin johdolla. Kokous pidettiin tammikuun viimeisenä viikonloppuna Sveitsin Magglingenissa upean talvisen sään vallitessa. Kokouksen aikana päivitettiin ICSSPE:n keskeiset toimintaperiaatteet ja menettelytavat sekä sovittiin työnjaosta puheenjohtajan ja kolmen varapuheenjohtajan välillä. Professori Talbot keskittyy järjestön strategiseen johtamiseen ja antaa tilaa sekä kaikille kolmelle varapuheenjohtajalle että tärkeimpien työryhmien vetäjille (editorial board; associations board). Hän edustaa ICSSPE:ä sen tärkeimmissä kumppaniorganisaatioissa kuten kansainvälisessä olympiakomiteassa, UNESCO:ssa ja WHO:ssa. Hän pitää suoraa yhteyttä myös eri maanosien koordinaattoreihin, joiden tehtävänä on huolehtia kukin omista lähialueistaan.

Varapuheenjohtaja professori Walter Mengisen, joka toimi kokouksemme isäntänä, vastaa suhteista kansainvälisiin urheiluorganisaatioihin ja tukee Berliinin toimistoa sen yhteyksissä kaupallisiin toimijoihin urheilun alalla. Toinen varapuheenjohtaja professori Victor Matsudo Brasiliasta toimii ns. tiede-vastaavana erityisalueenaan ICSSPE:n suuret tieteelliset kongressit kuten esimerkiksi Lontoon ICSEMIS – kongressi vuonna 2012. Kolmas varapuheenjohtaja Walter Ho Makaosta vastaa ICSSPE:n koulutustoiminnan strategisesta suunnittelusta ja koordinaatiosta yhteistyössä Berliinin toimiston kanssa.

Johtoryhmässä ICSSPE:n rahastonhoitajana jatkaa toiselle nelivuotiskaudelle Sveitsin Susi-Käthi Jost. Associations Board:n vastuuhenkilönä ja puhemiehenä johtoryhmässä toimii professori Herbert Haag Saksasta. Oma roolini on toimia Editorial Board:n puheenjohtajana, jossa ominaisuudessa pyrin viemään eteenpäin jo viime vuoden puolella laadittua toimintasuunnitelmaamme. Editorial Board on viime vuosikymmeninä ollut varsin suomalaispitoinen. Edeltäjinäni ovat toimineet monin eri tavoin ansioituneet henkilöt kuten Aarni Koskela, Maaret Ilmarinen ja Pekka Oja. Heidän saappaissaan on täyttämistä, mutta parhaani yritän.

Professori Talbot piti johtoryhmänsä tiiviisti neljän seinän sisällä intensiiviset kaksi ja puoli päivää. Sinä aikana meille kaikille tuli selväksi, että ICSSPE voi hyvin ja on valmis edelleen kehittymään liikuntatieteiden ja –kasvatuksen sateenvarjo-organisaationa. ICSSPE:n pääsihteeri Detlef Dumon kiitti saamastaan tuesta organisaation johdossa ja lupasi meille kaikille runsaasti työtehtäviä tulevien vuosien varalle.

Kokouksen ohessa meillä oli mahdollisuus vierailla Sveitsin Alpeilla ja pääsimme kokeilemaan Jungfrau:n alueen kuuluisia laskettelurinteitä. Pientä haastetta tarjosi vannoutuneelle murtomaahiihtäjälle mm. Lauberhornin kilparinteen alastulo Wengenin ylärinteillä. Hieman hitaammin matkanteko meikäläiseltä kuitenkin sujui kuin Palanderilla ja kumppaneilla itse kilpailussa, mutta omin jaloin alas tulin - ylpeänä ja reidet happea hinkuen! Matkalla oli mukana myös Tarja-vaimo, joka on lasketteluurheilussa pro-tasoa. Hänelle jäi aikaa myös maisemien ihailuun kun itselläni oli täysi työ keskittyä laskemiseen.

Tuesday, 27 January 2009

Kotiläksyjä pitäisi antaa myös liikunnassa ettei lääkärin tarvitse kirjoittaa reseptiä

Seuran työvaliokunnan viime kokouksen alkulämmittelypuheista jäi erityisesti mieleen puolustusvoimain liikuntapäällikkö Matti Santtilan huoli koululaisten fyysisen kunnon jatkuvasta laskusuuntaisesta kehityksestä. Mikäli tilanne jatkuu vuodesta toiseen samanlaisena, on seurauksena rapakuntoinen aikuisuus. Tämä valitettavasti ei ole tulevaisuutta vaan nyt jo täyttä totta. Se näkyy erityisesti varusmiesikäluokkien astuessa palvelukseen yhä huonommassa fyysisessä kunnossa.

Selityksiä ei tarvitse kaukaa hakea, sillä koululiikunnan tuntimäärä on niin pieni, ettei niiden avulla saada kuntovaikutusta aikaiseksi. Jos normaali arkiaktiivisuus on samalla minimissään, jää koululaisten fyysinen kunto kokonaan kehittymättä. Perheiden vastuu lapsistaan ei myöskään näytä toteutuvan eikä ainakaan kohdistuvan lasten riittävän liikkumisen varmistamiseen. Urheiluseurojen kontolle jäävä aivan liikaa tehtävää eivätkä ne saa toimintansa piiriin suurinta osaa ikäluokista niin kuin pitäisi. Aktiivisuus kaiken lisäksi kasaantuu samoille liikkuville yksilöille kuten myös inaktiivisuus.

Yksi Santtilan lääkkeistä olisi yksinkertaisesti se, että liikunnanopettajien olisi syytä alkaa antaa omassa oppiaineessaan liikunnassa niin paljon liikunnallisia kotiläksyjä, että kunto alkaisi pikku hiljaa parantua. Miltä tuntuisi jos lapset saisivat opettajaltaan kotiläksynä esimerkiksi 10 km juoksulenkin maanantaina, kahden tunnin pallopelin tiistaina, 3 km uinnin keskiviikkona, puolentunnin kuntopiirijumpan torstaina ja 20 km pyöräilylenkin perjantaina? Näillä kotiläksyillä olisi jo tuntuva vaikutus ja jos isä tai äiti tai molemmat ottaisivat samalla osaa läksyntekoon, saisi koko perhe tuhdin kuntoannoksen. Nämä läksyt pitäisi kuitenkin osata tehdä ilman määräystä, ettei lääkärin tarvitse kirjoittaa omaa reseptiään silloin kun vähäisen liikkumisen aiheuttamat oireet yltyvät sairaudeksi.

Viime viikonlopun taitoluisteluareenalla ei kuntoa puuttunut Suomen naisilta. Mitalisadetta oli ilo seurata. Esitän parhaimmat onnitteluni Suomen taitoluistelijoille ja heidän tukijoukoilleen. Suomi on Euroopan ehdotonta kärkeä naisten yksinluistelussa. Upeita naisia kerrassaan, bravoo! Myöhemmin voimme todeta riittääkö kunto myös maailman tasolla. Pientä ihmetystä herätti kuitenkin se, että perusteellisesta kaatumisestaan huolimatta Kiira Korpi nappasi kilpailussa viidennen sijan. Terävimmän kärjen takana taso vaikuttaa ohuelta.

Wednesday, 21 January 2009

Seuran toiminta on täydessä käynnissä – jäsenyys Seurassa kiinnostaa

Vuosi on päässyt hyvään käyntiin ja Seuran toimistolla kiireet ovat alkaneet. Sen huomaa mm. vilkkaasta liikehdinnästä eteläkaarteen käytävällä. Vuoden ensimmäinen jäsenkirje on lähetetty ja työryhmät aloittaneet toimintansa. Jäsenkirje sisältää sekä tietoa alkuvuoden tapahtumista että vuoden 2009 jäsenmaksulomakkeet. Jäsenmaksujen merkitys Seuran alkuvuoden taloudelle on erittäin merkitsevä, sillä mm. valtionavut ovat maksussa vasta helmikuun puolella ja laskut lankeavat tästä riippumatta. Seuran talous on kuitenkin pysynyt vakaana pitkällä aikavälillä eikä alkuvuosi tuota varsinaista ongelmaa. Vuoden 2007 tuloslaskelma oli tuntuvasti miinuksella, mutta sitä tasapainotti edellisen vuoden yhtä tuntuva plussa. Päättyneen vuoden 2008 talous päätynee niukasti plussan puolelle, joka on voittoa tavoittelemattomalle yhdistykselle suorastaan ihannetulos.

Myös Seuran jäsenmäärä on noudattanut ilahduttavan vakaata kehitystä ja se on ollut trendin omaisesti jopa lievässä kasvussa koko 2000-luvun ajan vaikka ajan henki yhdistystoimintaan osallistumisessa on ennakoinut päinvastaista kehitystä. Erityisesti Seuran järjestämään koulutukseen osallistuminen on ollut suosittua ja stimuloinut samalla jäsenkehitystä. Osallistujat ovat huomanneet, että Seuran jäsenet saavat jopa jäsenmaksua suuremman alennuksen eri tilaisuuksien osallistumismaksuista. Seuran jäsenmäärä oli vuoden 2008 lopussa yhteensä 943 mukaan lukien sekä henkilöjäsenet että yhteisöt. Uusimpana yhteisöjäsenenä vuoden alusta toimintaan liittyi mukaan Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Vierumäen yksikkö, jonka kanssa olemme olleet kiinteässä yhteistyössä pitkällä ajalla muutenkin.

Alkuvuoden kokoussarjan aloittivat liikuntalääketieteen valiokunta ylilääkäri Heikki Tikkasen johdolla sekä Seuran työvaliokunta uuden puheenjohtajansa Antti Uutelan johdolla. Ylilääkäreiden akuuttina tehtävänä on seuraavien liikuntalääketieteen päivien ohjelman työstäminen. Aiheeksi valikoitui monien hyvien tarjokkaiden joukosta lasten ja nuorten liikuntaan liittyvät erityiskysymykset. Huolta kannetaan yhtäältä runsaasti liikkuvien lasten voimien riittävyydestä koulunkäynnin ohessa ja toisaalta terveytensä kannalta liian vähän liikkuvien lasten ja nuorten kasvavasta määrästä. Miten näiden kahden toisistaan merkittävästi poikkeavan ryhmän ongelmiin voidaan saada ratkaisuja liikuntalääketieteen avulla, on päivien tarjoama haastava kysymys. Ohjelma valmistuu maaliskuuhun mennessä ja itse päivät pidetään Helsingin Biomedicum keskuksessa 11.–12.11.2009. Muita ylilääkärikokouksen keskeisiä kysymyksiä olivat mm. Suomen liikuntalääketieteen keskusten rooli sekä urheilijoiden että tavallisten liikkuvien kansalaisten terveyspalveluiden järjestämisessä ja keskusten yhteisten tutkimus- ja kehittämishankkeiden suunnittelu.

Seuran työvaliokunnan asialistalla oli mm. sääntömuutosesitykset, joiden valmistelun Seuran edellinen hallitus oli aloittanut jo viime vuoden aikana. Tarkoituksena on, että sääntöihin tehdään Seuran hallinnon dynaamisuutta kehittäviä muutoksia. Näkyvin muutos kohdistuu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikauden pituuteen. Nykyistä yhden vuoden mittaista toimikautta pidetään liian lyhyenä ja se halutaan pidentää kaksivuotiseksi. Uusien sääntöjen mukaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikausien lukumäärää halutaan lisäksi rajoittaa siten, että uudelleenvalinta voisi tapahtua ainoastaan yhden kerran. Myös hallituksen jäsenten ja heidän varajäsentensä toimikausien pituuteen halutaan tehdä muutoksia. Kolmivuotisen toimikauden sijaan hallitus esittää Seuran kokoukselle kaksivuotista toimikautta samalla tavoin kuin hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kohdalla. Myös heidän uudelleenvalintansa tehtäviinsä olisi mahdollista yhden kerran. Voimassa olevien sääntöjen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet eivät voi tulla toimikautensa jälkeen uudelleen valituiksi tehtäviinsä. Astuakseen voimaan on sääntömuutos hyväksyttävä kahdessa peräkkäisessä Seuran kokouksessa. Hallitus päättää asian eteenpäin viemisestä helmikuun kokouksessaan. Ensimmäisen kerran muutokset ovat päätettävissä 24.3.2009 pidettävässä Seuran kevätkokouksessa. Sääntömuutosesitykseen voivat jäsenet tutustua hyvissä ajoin ennen kokousta.

Edunvalvontatyö liikunnan ja liikuntatieteiden hyväksi on alkanut ripeästi. Loppiaisen jälkeisellä viikolla kokoontui Suomen Liikunta ja Urheilun koolle kutsuma yhteistyöryhmä keskustelemaan tavoista vaikuttaa päätöksentekijöihin EU:n parlamenttivaalien yhteydessä. Yhdeksi toimintatavaksi otettiin vierailut eduskunnassa edustettuina oleviin poliittisiin puolueisiin. Kierros on alkanut tapaamisilla Vihreiden ja Kokoomuksen kanssa. Tammi-helmikuun aikana tavataan Keskusta, SDP, RKP, Vasemmistoliitto, Perussuomalaiset ja Kristilliset. Myös muita ryhmiä tavataan mahdollisuuksien mukaan. Vastaanotto on tähän mennessä ollut erittäin positiivinen. Ääntämme on kuultu ja olemme saaneet esittää heille näkemyksiämme. Koska puolueiden ehdokasasettelu on edelleenkin käynnissä, emme ole voineet olla yhteydessä yksittäisiin ehdokkaisiin. Liikuntaväki ja Liikuntatieteellinen Seura osana tätä yhteistyöryhmää ovat kuitenkin liikkeellä ja haluavat antaa tukensa liikuntaa ja liikuntatieteitä koskevissa kysymyksissä vaaleissa valituksi tuleville uusille edustajille ja heidän tukiryhmilleen. Vaalipäivän 7.6.2009 jälkeen yhteydenpito edustajiin pyritään pitämään aktiivisena. Kuulisin mielelläni myös Seuran jäsenten toiveita niistä kysymyksistä, joihin mielestänne pitäisi tarttua.

Lopuksi toivotan Presidentti Obamalle onnea ja menestystä maailman uutena johtajana. Kolmannen tien etsintä toiveiden ja mahdollisuuksien risteyksessä teettää sekä hänelle että kaikille muillekin runsaasti töitä – We are one!

Tuesday, 13 January 2009

Liikunnan rakenteita kehittämällä elvytystä koko Eurooppaan

Helsingin Sanomat uutisoi eilen näyttävästi, että Veikkauksen ylimääräisiä voittoja on esitetty käytettäväksi Suomen talouden elvytykseen. Ehdotuksen taustalla on Opetusministeriö, joka on toimittanut valtiovarainministeriön valtiosihteeri Raimo Sailakselle ehdotuksensa valtion elvytysvarojen käyttämiseksi liikunnan avulla. Vaikka elvytysehdotusten tarkempi sisältö ei tällä hetkellä olekaan tiedossa, on HS:n artikkelin mukaan kysymys jopa 30 miljoonan euron paketista. Veikkauksen rahapotin jakaminen eri saajille on kriittinen aihe ja voisi olettaa, että rahojen suuntaaminen liikunta ja urheiluväkeä kuulematta voi osoittautua haasteelliseksi.

Tai sitten ei. Jutun luettuani ainakin itselleni tuli heti mieleen, että liikunta ja urheilu olisivat aivan erinomainen elvytyskohde ja elvytyksen väline, sillä suurin osa liikunta- ja urheilutoiminnasta tapahtuu pienellä rahalla ja liikuntaväen talkootyöllä. Jos tähän työhön saisi lisää varoja, vaikkapa nuo edellä mainitut 30 miljoonaa, niin kuinka suuren elvytysruiskeen sillä rahalla saisikaan aikaiseksi. Otollinen elvytyksen kohde olisivat myös hiljalleen rapistuvat urheilurakennukset. Suururakka uimahallien peruskorjaamiseksi on ollut käynnissä jo vuosia. Vuoroaan yhä edelleen odottelee Suomen urheilun ykköspaikka ja rokkikonserttien kehto, Helsingin olympiastadion.

Muitakin elvytysehdotuksia on tehty. Keski-Suomessa uuden Jyväskylän syntyminen kirvoitti ehdotuksen, jossa uuden ”suurkaupungin” laajalle levittäytyvät puutarhamaiset kaupunginosat yhdistettäisiin kiinteästi toisiinsa liikunta- ja kevytliikenteen reitistön avulla. Samanlainen liikkumiseen kannustava infrastruktuuri sopisi muihinkin maakuntakeskuksiin. Pääkaupunkiseutu ja erityisesti Espoo monine asutuskeskittymineen toimisi Jyväskylän tavoin tällaisen elvytyksen kohteena. Työhön päästäisiin heti, sillä veikkaajien rahat ovat jo valmiiksi tilillä odottamassa.

Nyt kun EU-vaalit lähestyvät, voivat liikuntajärjestöt yhdessä vaikuttaa tuleviin EU-päättäjiin, jotta vastaavanlaista elvytystä vietäisiin myös muihin Euroopan maihin. Jos ajatus menisi EU-parlamentin tasolla läpi, olisi Suomi tässä kohtaa yksi suurimmista hyötyjistä. Suomessa on maapinta-alaa suhteessa väkilukuun Euroopan eniten ja asutus on Länsi- ja Keski-Eurooppaan verrattuna hajallaan pitkin Suomen metsiä ja peltojen keskellä. Kun nämä haja-asutusalueet yhdistyisivät liikuntaa kannustavalla tavalla, olisi elvytysruiske samalla myös fyysistä kuntoa kohottavaa.

Eurooppalaisen näköalan ottaminen onkin ajankohtaista, sillä Suomen liikuntajärjestöt ovat SLU:n johdolla jo valmistautumassa 7.6.2009 pidettäviin Euroopan parlamentin vaaleihin. Vaalien alla eduskunnassa edustettuina olevia puolueita ja niiden asettamia ehdokkaita informoidaan niistä liikuntaan liittyvistä teemoista, joita toivotaan otettavaksi huomioon EU-tason päätöksenteossa ja jotka voisivat vaalien alla nousta keskusteluun. Vaalien jälkeen lobbauksen on tarkoitus jatkua uusien parlamentaarikkojen suuntaan informaatiota jakamalla ja taustatukea antamalla. LTS haluaa olla mukana tässä työssä sekä liikuntatieteellisen tiedon välittäjänä että alan edunvalvojana. Liikunnan tiedonvälitystä ja tutkimus- & kehittämistoimintaa voisi tuntuvasti elvyttää sekä Suomessa että EU:ssa. Palaan tähän teemaan kun saamme lisätietoja toiminnan luonteesta ja laajuudesta. Tällä välin toivon lukijoiden kommentteja ja ehdotuksia mihin kohteisiin teidän mielestänne elvytysruiskeita pitäisi kohdistaa.

Monday, 12 January 2009

The visit to Tartu was successful

The ground was snowy and white when I arrived to historic Tartu last Wednesday. Thursday morning was biting cold, nearly -20°C. While the Ema River was streaming wide open the air was also humid, which made the coldness even more biting. However, inside at the swimming pool of the Aura Center the climate was tropical. We spent the whole day to start a series of measurements on VO2 kinetics in young competitive swimmers representing Estonian national and elite level.

It was a great pleasure for me to get to know Toivo Jürimäe’s research team; to refresh some old relationships and to learn to know some new ones. After the first experimental session, which was also a learning experience for me, Toivo’s professional group made my job very easy. My only role for the rest of the day was finally just to watch how the data was accumulating. We were successful with altogether four subjects. I’m confident that Swimming Science will make a jump forward with this project. Now the Estonian team will continue data collection for the next 1 or 2 months. Thereafter, we plan to meet again to continue with the final analyses of the data. In that part we may also enjoy the expertise of Prof. Dr. Ferran A. Rodríguez from the University of Barcelona.

I enclose a few pictures from the measurements. First, one of the subjects, Lisa Haljaste, will be prepared for the measurements while Prof. Jürimäe is watching on the right.


Second, Lisa is ready to start and wearing a respiratory valve system specially made for swimming.



Third, Jarek and Kaja (Lisa’s mother and coach) are discussing about the lactate values after Lisa's swim.

Wednesday, 7 January 2009

The Finnish Society of Sport Sciences has started its International year 2009

We celebrated our 75th Anniversary last year meanwhile our major international partner International Council of Sport Sciences and Physical Education (ICSSPE) celebrated its 50th Anniversary. The Finnish Society (FSSS) is a member of ICSSPE almost since its birth. The role of the FSSS in Finland is largely the same as ICSSPE has in the world level, i.e. to serve as an umbrella in promoting Science, distributing Scientific Knowledge and advocating Sport Sciences. So it is easy to understand that a close collaboration between us is of major importance, especially for Finland in the area of Sport Sciences and Physical Education.

The 2008 Guangzhou General Assembly of ICSSPE in August last year was a most important event for the whole organization. Prof. Dr. Margaret Talbot of England was elected new President after Gudrun Doll-Tepper’s term from the beginning of this year. Several others also retired from the Executive Board like professors Darlene Kluka and Tony Parker. Both are very important persons for the international Sports Science community. Tony gave a great service to the world organization as the Science Director of the Board and Darlene as the Chairperson for the Editorial Board. Their role has been invaluable for the ICSSPE.

Personally, ICSSPE General Assembly was also an important event. I was elected a member of the Executive Board from the beginning of this year. Justice Lauri Tarasti was my precedent in the Board for eight years. Now it is my job to fill-up his large boots which is not an easy task. I also was elected as the new Chair for the Editorial Board from the beginning of this year. Prof. Dr. Darlene Kluka served the Board during the last eight years. Also her boots are very difficult to fill-in. What can I do other than promise to do my best. I truly hope I can do it and continue these jobs properly.

Now I’m sitting in a Ferry on my way to Tartu of Estonia. Together with Prof. Dr. Toivo Jurimae from the University of Tartu we’ll start tomorrow morning measurements to study oxygen uptake on/off kinetics between arms and legs during all-out swimming. The next two days will be spent on starting a series of measurements with Estonian elite swimmers. We utilize a special procedure of measuring gas exchange breath-by-breath on-line during swimming. I’ll let you know more about this exciting new project when we get some data analyzed.

Monday, 5 January 2009

Liikuntaa ja terveyttä

Talvinen pakkassunnuntai sujui omalta osaltani lumilajeista nautiskellen. TV:stä näin, että Suomen urheilijat olivat menestyksekkäitä sekä Tour de Ski’ssä että alppilajien, mäkihypyn ja yhdistetyn turnauksissa eri puolilla Keski-Eurooppaa. Onkin erittäin upeaa että kaikenlaisen taustakohinan keskellä suomalaiset yhä menestyvät. Itse nautiskelin yhdessä puolisoni kanssa hiihtoretkestä Jyväskylän Laajavuoren lumisissa maisemissa. Pitkään jatkunut sitkeä flunssanpoikanen oli vuodenvaihteen jälkeen hellittänyt sen verran, että uskaltauduin kevytvauhtiseen irrotteluun ladulla. Tarkkana piti kuitenkin olla ylikuormituksen välttämiseksi. Mielessä takoi ajatus siitä, että varsinkin sydän on herkkä vioittumaan eikä sitä pitäisi sairaana kuormittaa. Vauhtia piti hillitä vaikka koko ajan meni ohi heitä, joita itse olin aiemmin ohitellut. Lenkin päälle saunominen teki myös hyvää ja olo oli makoisan lounaan jälkeen suorastaan fantastinen.

Hieman ristiriitaisin mielin seurasinkin tämän huippukokemuksen jälkeen median hehkutusta kun läpipuudutettu ja perusteellisesti lääkitty hiihtäjäsankari tuli voittajana maaliin. Toinen hehkutus kertoi miten urhea alpinisti laski toipilaana ja valmistautuminen toiselle kierrokselle sujui suonen sisäisen nesteytyksen avulla. Omakohtainen varovaista varovaisempi hiihtoretki kuntoladulla ja urheilusankarien äärimmäinen venytys kilpaladulla eivät olleet samasta maailmasta. Minulla oli päällimmäisenä huoli omasta terveydestäni. Toivottavasti myös urheilijoidemme terveydestä kannettiin huolta oikealla tavalla. Kipu on elimistön tärkeä suojamekanismi, jonka avulla pysymme terveinä. Sen keinotekoinen poistaminen edellyttää tarkkaa harkintaa.

Friday, 2 January 2009

Juhlat on juhlittu - elämä jatkuu

Maailmantaloudessa ahdistaa vaikka vuoden vaihtuminen sujui rauhallisesti. Loppuvuotta ajatellen Helsingin pörssi oli ensimmäisen pankkipäivän jälkeen jopa varovaisen toiveikas. Suomi ei kärsi vieroitusoireista kun juhlaa ei varsinaisesti vietetty. Oma ahdinkomme johtuu pääasiassa muiden juhlinnasta. Seuramme osalta 75. juhlavuosi vietettiin hillitysti työnteon ja erilaisten tapahtumien merkeissä. Tilinpäätöstiedot ovat valmistumassa ja ennusmerkit ovat positiivisen puolella.

Emeritusprofessori Pauli Vuolteen seitsemän vuoden puheenjohtajakauden jälkeen Seura voi siirtyä rauhallisissa merkeissä uudelle neljännesvuosisadalleen. Korkeasta iästä huolimatta Seura on viriili ja tiiviisti kehityksessä mukana. Puheenjohtajuuden otti vastaan Antti Uutela, joka toimii laboratorionjohtajana vuoden alussa toimintansa aloittaneessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa (THL). Professori Taru Lintunen Jyväskylästä jatkaa varapuheenjohtajana. Hallituksen uusina jäseninä aloittivat kolmivuotiskautensa erikoistutkija Sirpa Lusa työterveyslaitokselta ja liikuntapäällikkö Mika Suikki Helsingin yliopistosta. Hallituksen varajäseniksi Seuran syyskokous valitsi liikuntafysiologi Juha Peltosen Helsingin urheilulääkäriasemalta ja yhteyspäällikkö Jussi Alasen Opiskelijoiden liikuntaliitosta. Seuran tulevaisuus näyttää valoisalta kun hallituksen jäsenet edustavat monipuolisesti sekä liikuntakulttuurin että liikunta- ja terveystieteiden asiantuntemusta.

Omalta osaltani vuoden vaihtuminen sujui leppoisan mukavissa merkeissä Jyväskylän Laajavuoren lumisissa maisemissa hiihdellen. Joulukuussa vaivannut sitkeä flunssan poikanenkin hellitti uuden vuoden alkajaisiksi. Toimiston henkilökunnan kanssa olemme pitäneet pyhien välipäivinä lomaa kukin omilla tahoillaan. Levänneenä onkin hyvä tarttua vuoden 2009 tarjoamiin haasteisiin.

Hyvät lukijat, vierailkaa palstalla ja kommentoikaa juttuja. Vierailkaa myös Seuran kotisivuilla osoitteessa www.lts.fi Pyrin pitämään teidät ajan tasalla Seuran tapahtumista ja toiminnasta. Toivotan hyvää loppuvuotta kaikille!