Päivän pituus on tänään saavuttanut suurimman lyhyytensä. Huomenna on jo valoisampaa. Pimeyden turvin oli hyvä ryhtyä blogia perustamaan. Elämäni ensimmäistä. Vissi meininki on ollut päällä jo pitempään, mutta vasta nyt sain sen aikaiseksi.
Tarkoitus on, että Liikuntatieteellisen Seuran pääsihteeri Kari L. Keskinen kertoilee tällä sivustolla yhdistyksensä tapahtumista ja toiminnasta. Juttuja alkaa ilmestyä säännöllisemmin vasta ensi vuoden alusta. Pyrin kirjoittamaan säännöllisesti; jos en nyt ihan päivittäin niin ainakin viikoittain. Aiheet tarinoille ammennan toimistomme henkilökunnan aikaansaannoksista ja tekemisistä. Tutuksi tulevat aikanaan Liikkarin vakituiset työntekijät kuten Kylli, Tuula, Tiina, Leena, Jari, Teijo, Toni, Jouko, Arto ja Eeva sekä erilaisissa projektitehtävissä toimivat Matti, Pasi, Heikki ja monet muut. Liikkarilaisten ohella lukuisa joukko Seuran asiantuntijoita ja yhteistyökumppaneita vilahtelee palstallani eri tapahtumien merkeissä. Lukijoiksi toivotan tervetulleiksi sekä Seuran jäsenet että kaikki liikunta- ja terveystieteistä kiinnostuneet. Toivon, että rikastutatte juttuja kommentoimalla.
For international readers I also try to put forward some messages in English every now then while the Finnish Society is an active partner to numerous international organisations world-wide.
Nyt kuitenkin haluan toivottaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2009! Season's Greetings!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)

Hyvältä näyttää!
ReplyDeleteHieno alku bloggaamiselle. Kirjauduin itsekin juuri tähän googlen järjestelmään. Minulla on kyllä jo Facebook, Plaxo ja SaunaOK, joten pitänee valita aina kuhunkin tarpeeseen oikea kanava. Kiitos joulutervehdyksestäsi ja ilmoituksesta, ettet voi olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Joulua ja Uutta Vuotta 2009. Terveiset Kraillingista Saksasta. Olemme Saaran kanssa Laurin perheen luona.
ReplyDelete